Tähän mitä mainioimpaan pienikokoiseen matkakaiuttimeen ei kohdistunut aluksi kovin suuria odotuksia. Vähättelevät mielipiteet osuivat kuitenkin pahasti metsään, kun bluetooth-kaiutin Ultimate Ears Megaboom 3 saatiin yhdistettyä puhelimen kanssa ja toistopainiketta painettua.
Kaiuttimen sylinterimäinen muotoilu varmistaa sen, että musiikki täyttää kevyesti jopa keskisuuren tilan, ja kaiuttimen luoma stereoääni saa melkein uskomaan, että tilassa olisi sittenkin kaksi erillistä kaiutinta.
Megaboom 3 saa sekä äänikirjojen puheen, että bassojylinän kuulostamaan hämmästyttävän hyvältä.
UE Megaboom kaiuttimen voi viedä vaikka rannalle, sillä laite on vedenkestävä (ip67-luokitus). Lisäksi kaiutin kelluu, joten ei haittaa, vaikka heität sen kännissä mereen.
Kaiuttimen äänenvoimakkuutta säädetään sen etupuolella olevilla suurilla plus- ja miinuspainikkeilla. Kun painikkeita painetaan yhtä aikaa, kertoo heleä naisääni, kuinka paljon akussa on vielä varausta jäljellä. Auxia tästä ei tämän päivän trendin mukaisesti löydy.
Kuten monesta muustakin kaiuttimesta myös UE Wonderboomista löytyy oma sovellus, jonka saa sekä Android- että iOS-laitteille. Sovelluksesta käsin voi laittaa kaiuttimen päälle ja sammuttaa sen, sekä ladata päivityksiä kaiuttimen firmware-laiteohjelmistolle.
+ Äänenlaatu
+ Vedenkestävä
– Ei aux-liitäntää
Katso paras hinta tästä klikkaamalla!
Halvat Apple tuotteet löydät tästä klikkaamalla!
2 viikon ilmaiset äänikirjat löydät tästä klikkaamalla!
Ominaisuudet:
- Elementin halkaisija: 5 cm.
- Taajuusalue: 60 – 20000 Hz,
- Signaali-kohinasuhde (SNR): 90 dB.
- Yhteysteknologia: Langallinen & langaton, Bluetooth-kantama: 45 m.
- Muotoilu: Sylinteri,
- International Protection (IP)-koodi: IP67.
- Suositeltu käyttö: Tabletti/Älypuhelin
- Pikalataus
- Paino: 0,910 kg
- Tuotteen koko (S x L x K) 87,0 x 225,0 x 87,0 mm